25.10.2007 - 14:27
Valtiolla on velkaa. Apua! Sitä on baut 58’000’000’000
euroa, eli 58 miljardia. Hui! Valtiolla menee lainanhoitokuluihin 2 400 miljoonaa
euroa vuodessa. Kauhistus! Ei muuta kuin tästä valaistuneena seuraaviin
toimenpiteisiin. Ensinnäkin myydään kaikki valtion omaisuus. Valtiolla on
omaisuutta 25 552,71 miljoonan euron edestä (29.8.07 kurssi). Siinähän
kapenee laina jo 33,5 miljardiin. Huh. Vähän helopotti, mutta ei kokonaan.
Seuraavaksi leikataan hallintoa. Valtion vuosittaiset menot ovat noin 43,1 miljardia.
Jos siitä leikkaisi neljänneksen pois, niin kolmessa vuodessa iki-ihana valtiomme
olisi velkavapaa paratiisi! Hmm, miten minulle nousee näistä aatoksista mieleen
nimi Nicolae Ceauşescu? Eikös hänkin aikoinaan maksanut Romanian valtionvelan
aika radikaalilla tahdilla? Se taisi vain rapauttaa aika lystikkäästi maan
olot. Velkaahan Suomella on, siitä ei pääse mihinkään. Onko velka ongelma on sitten toinen juttu. Valtio sai tänä vuonna osinkotuloja noin 1,65 miljardia euroa. Tämä toki johtuu myös eläkerahastojen tuloksen pumppaamisesta valtiolle. Eläkerahastot kuitenkin ovat valtion omaisuutta, ei tietenkään teoriassa, mutta todellisuudessa. Todellisen kriisin iskiessä eduskunnan kassakaapeista löytyy kaavat jolla nuo varat voidaan kansallistaa. Tarvettahan ei toivottavasti tule, koska se merkitsisi aika kovaa kriisiä, taloudellisesti ja poliittisesti. Mutta loppusummana tällä vuodella osinkotuloista ja velkamenoista on vain 0,75 miljardia, eli 750 miljoonaa euroa. Aika äkkiä hävisi valtaosa, vai? Valtio toimii omistuksiensa suhteen liiketaloudellisesti, sijoitusintressillä. Eikö järkevä sijoittaja pidä 7,3 % tuoton ja maksa 4 % korkoa lainoille? Ei kait kukaan muu, kuin tunari myy lypsävää lehmää ja luule sen jälkeen maitoa saavansa? Valtio aikoo lyhentää velkaansa lisätalousarvioesityksessä kaikella uudella ylijäämällä 1,468 miljardilla eurolla velkoja. Samaan aikaan sairaanhoitajien lakko-oikeutta väläytellään rajattavaksi hallituksen toimesta ja heidän oikeutetut kuoppakorotukset aiotaan unohtaa. Valtiolla on rahaa, halua palveluiden ylläpitämiseen taas ei näytä olevan.
|
http://www.idealidos.com/
http://www.prooftech.com.sg/water-leakages.html
http://www.dcluxurysedan.com/