Tältä näytti tilausosio eräästä suomenkielisestä sivustosta. Eli hinnasta yli puolet on veroa Suomen valtiolle. Lisäksihän tässä on vielä Ruotsin verot mukana, eli on kyseessä tuplaverotus. Sinänsä tässä ei ole ongelmana se, että Suomen valtio veroa perii vaan se, että verotus on täysin suhteeton. Nuuskapurkin hinnaksi muodostuu Suomessa noin kymmenen euroa, kun tupakkaa saa vähän reilu neljään euroon aski. Lisäksi tupakkaa saa kätevästi ostaa lähikaupasta ja joka hiton limonadikojusta, nuuska pitää tilata. Tosin tähän on tulossa tiukennus röökinkin suhteen.

Asioista pitäisi voida puhua niiden oikeilla nimillä. Nuuskaan ostaminen on Suomessa laillista, mutta todella hankalaa ja kallista. Tämä on lähtökohtaisesti oikeaa päihdepolitiikkaa. Tämä kuitenkin asettaa ihmisiä varallisuuden suhteen eriarvoiseen asemaan, samoin asuinpaikan. Minä tamperelaisena opiskelijana voin kyllä repiä jostain aikaa ja lähteä pariksi päiväksi laivalle, että saan nuuskaa. Pienituloinen töissäkäyvä ihminen kauempaa laivaliikkennettä Ruotsiin ei välttämättä samaan pysty. Tämä aiheuttaa sen, että hänen on poltettava tupakkaa tai lopetettava nikotiiniharrastus. Köyhillä ei ole valinnanvaraa savuttoman nikotiiniharrastuksen suhteen. Valinnanvara on vain rikkailla.

Minä vaadin, että nuuskan valmistevero kohtuullistetaan ja asetetaan samaan suhteeseen kuin tupakassa. Muuten tämä asia ei minusta ole ongelma. Minusta saattaisi olla jopa järkevää, että tupakkakin pitäisi erikseen tilata jostain erillispaikasta.

Ruotsalainenpa sen sanoi. Itselläkin tulee monesti mieleen pisapäissään, että tärkeää on saada opiskelussa hyvää tulosta ja korkeita arvosanoja ja mahdollisimman paljon tietoa. Tosiasia on kuitenkin, että tärkein tulos ihmiselle on viihtyvyys. Kuinka paljon elämästä nauttii. Elämästä nauttimisen perustyökalua on viihtyvyys. Suomessa elämme jatkuvassa suoritusmyllyssä: nopeammin – paremmin – korkeammalle!  Miksi?

Olen aiemmin tässä blogissa peräänkuuluttanut rennompaa otetta työelämään. Opiskelijan työ on opiskelu. Raimo Sailas ruoskii opiskelijoita valmistumaan nopeammin ja paremmin arvosanoin jotta hänellä itsellään olisi auvoisemmat eläkepäivät. Peruskoulussa aletaan jo pikkuhiljaa kategorisoida lapsia onnistujiin, epäonnistujiin ja keskivertoihin. Voiko 23-vuotiaana maisteriksi valmistunutta, 30-vuotiaana johtavassa asemassa olevaa ja lopulta 40-vuotiaana loppuun palanutta suorittajaa pitää onnistuneena? Luonnollisesti siinä vaiheessa kun tämä suorittaja palaa loppuun hän saa epäonnistujan leiman. Todellisuudessa yhteiskunta, jossa tällaista tapahtuu, on epäonnistunut inhimillisyydessä.

Suomen epätoivo, Kansallinen Sekoomus, vaatii tasoryhmiä opetukseen. Tasoryhmissä oppilaat jaettaisiin entistä selkeämmin, yleensä aika pers'tuntumalla, onnistujiin ja epäonnistujiin. Tarvitsemmeko me, niinkun Japanissa, ala-asteikäisille psykiatriaa, koska suorituspaineet ovat niin kovat? Monet suomalaiset amerikkalaistavat arvokasta yhteiskuntaamme Kauniit ja Rohkeat silmissä kiiluen luullen, että nopea talouskasvu, tuloerot ja hillitön suorittaminen tuo autuuden.

Tosiasia, ja myös kansantaloustieteellinen fakta, on että paras ja kestävin kasvu saadaan skandinaavisella mallilla jossa on tasainen talouskasvu, matalat tuloerot ja viihdytään suorittamisen sijaan. Tanskassa ja Ruotsissa on mukavampaa kuin Suomessa. Jos ette usko, käykää kokeilemassa. Siellä eletään elämää, ei suoriteta. 2pacin N.I.G.G.A. – asenne (Never Ignore Getting Goals Accomplish, älä koskaan väheksy tavoitteiden saavuttamista) on toki hyvä tunnus, kunhan muistaa että ehkä tärkein tavoite on viihtyminen ihmisenä, onnellisuus.

Linja jossa valtio vain myy ja myy omistustaan on todella typerä ja kaukana pitkän tähtäimen taloudenhoidosta. Nyt jos valtio alkaa myös hankkia omistuksia voidaan puhua tietyllä tavalla ideologiavapaasta talouspolitiikasta. Tietyllä tavalla, koska kaikki on kuitenkin jollain tavalla ideologista. Tämä tarkoittaa toisaalta, myös sitä että seuraava askel on siinä, että valtio voi taas alkaa perustaa yhtiöitä. Suljettujen sellutehtaiden tilalle voidaan saada uusia ja muuta järkevää. Tämän voisi nähdä uusliberalistisen vouhotuksen käännepisteenä. Minimivaltio ei ole tulossa, onneksi.

Eittämättä tähän asiaan vaikuttaa olennaisesti se, että todellisuuden kellot soivat maailmalla Yhdysvaltain talouskriisin myötä. Dynaamisiksi väitetyt taloudet ovat paljastuneet doping-talouksiksi joissa puhtia on haettu kokonaisvaltaisuuden kustannuksella. Samoin kuin DDR-uimarilla myös näillä ääriuusliberalistisilla talouksilla alkaa olla sydämen kanssa ongelmia, se posahtaa.

Moni on vouhottanut esimerkiksi Viron talouskasvusta ja sulkenut silmänsä sille tosiasialle, että se on lyhyen tähtäimen taloussuunnittelua, kun Suomessa ja varsinkin Ruotsissa ja Tanskassa on kyse pitkän tähtäimen taloussuunnittelusta ja ihmisten hyvinvointiin panostamisesta. Viron talous tulee varmaan kaatumaan. Se on ikävä virolaisille, mutta suomalaisesta näkökulmasta mitä pikemmin sitä paremmin jotta huomaisimme, ettei meidän tosiaan kannata enempää erkaantua hyvinvointivaltioajattelusta ja pitkän tähtäimen kohtalaisesta ja varmasta kasvusta.

Velkaahan Suomella on, siitä ei pääse mihinkään. Onko velka ongelma on sitten toinen juttu. Valtio sai tänä vuonna osinkotuloja noin 1,65 miljardia euroa. Tämä toki johtuu myös eläkerahastojen tuloksen pumppaamisesta valtiolle. Eläkerahastot kuitenkin ovat valtion omaisuutta, ei tietenkään teoriassa, mutta todellisuudessa. Todellisen kriisin iskiessä eduskunnan kassakaapeista löytyy kaavat jolla nuo varat voidaan kansallistaa. Tarvettahan ei toivottavasti tule, koska se merkitsisi aika kovaa kriisiä, taloudellisesti ja poliittisesti. Mutta loppusummana tällä vuodella osinkotuloista ja velkamenoista on vain 0,75 miljardia, eli 750 miljoonaa euroa. Aika äkkiä hävisi valtaosa, vai?

Valtio toimii omistuksiensa suhteen liiketaloudellisesti, sijoitusintressillä. Eikö järkevä sijoittaja pidä 7,3 % tuoton ja maksa 4 % korkoa lainoille? Ei kait kukaan muu, kuin tunari myy lypsävää lehmää ja luule sen jälkeen maitoa saavansa? Valtio aikoo lyhentää velkaansa lisätalousarvioesityksessä kaikella uudella ylijäämällä 1,468 miljardilla eurolla velkoja. Samaan aikaan sairaanhoitajien lakko-oikeutta väläytellään rajattavaksi hallituksen toimesta ja heidän oikeutetut kuoppakorotukset aiotaan unohtaa. Valtiolla on rahaa, halua palveluiden ylläpitämiseen taas ei näytä olevan.

Posteljooni taas ansaitsi minusta potkut. Uppiniskaisuus työturvallisuutta vastaan on käsittämätöntä. En minäkään pidä pyöräilykypärää pyöräillessäni. Työturvallisuuslainsäädäntö on luotu työntekijän suojaksi. Työnteettäjä on pakotettu huolehtimaan turvallisuudesta. Jos työnteettäjää ei pakotettaisi, niin ahneuden peikko saattaisi rohkaista työnteettäjää painostamaan työturvallisuuden laiminlyönteihin. Tiedän esimerkiksi tapauksen jossa tivolityöntekijä loukkaantui vakavasti, kun työntekijät kilpailivat siitä kuka saa laitteensa ensimmäisenä kasaan. Työnteettäjää ei kiinnostanut, koska nopeammin on nopeammin.

Kun taas tapaturmasta lankeaa taloudellinen seuraamus, niin kiinnostus työntekijän turvallisuuteen tulee myös ”huonoille pomoille”. Raha on oiva kannuste. Potkut saanut postimies kertoi lehtijutussa, että heillä useat lähtevät pihasta kypärä päässä, mutta ottavat sen pois kulman takana. Kyseessä on normaali muutosvastarinta ja kiukuttelu. Aikoinaan NHL-pelaajatkin kiukuttelivat kypäristä. Guy Lafleur sanoi että kypärän pitäminen on kuin postilaatikko päässä pelaisi. Nyt kukaan ei kuvittelisikaan huippulätkää ilman kypärää.

Sodan jälkeen kypäränpitoa vastaan on jopa lakkoiltu. Rakennustyömailla oli monen viikon lakko, koska duunarit eivät halunneet laittaa verikauhaa päähän. Sodassa traumoja saaneille suon tuollaisen toiminnan. Kuitenkin heidänkin olisi pitänyt saada henkistä hoitoa. Turvallisuus on kuitenkin hyvästä.

Minusta pussailua pitäisi näyttää jopa enemmän ala-asteelaisille. Hellyyttä pitäisi opettaa koulussa pakollisena kansalaistaitona. Katsovat ne, vaikka olisivat vanhoillislestadiolaisia, myös väkivaltakuvia. Se on todellisuus. Toisesta ihmisestä välittäminen ei pitäisi olla tabu, tai paha asia. Suomessa on liikaa ahdasmielisyyttä liittyen parisuhteisiin. Lähes kaikki suomalaiset rakkauslaulut ovat kauheita itkuvirsiä jossa rakkaus, maailman ehkäpä iloisin asia, kuvataan taakkana. Miksi? Otetaan nyt vaikka esimerkiksi Popedan kappale "Tahdotko mut tosiaan". Siinä kerrotaan, todennäköisesti, tilanteesta jossa mies on saanut kosintaan myöntävän vastauksen. Sitten alkaa itkuvirsi "tahdotko mut tosiaan, suhteeseen matalaan..." Vittu mitä paskaa. Ei biisi, mutta asenne.

Varmaankin Enontekiön tilanteen taustalla on Luterilaisen kirkon eräs lahko, mutta toivottavasti vastatoimiin ryhtyy jokin taho. Mikäs piristäisi paremmin raskasta koulupäivää, kuin pussailu ihastuksen kohteen kanssa. Tietenkin jos ajatusmaailma on sellaista, että voi pyöräyttää parikymmentä kersaa, muttei suudella puolisoaan, niin tuollaisen panikoinnin ymmärtää. Parempi vaihtoehto olisi minusta kuitenkin jakaa säkit tiettyjen perheiden lapsille, jotka nämä voisivat sitten välitunniksi laittaa päähänsä, että säästyisivät maailman synniltä.