Kohta on tämäkin nollakutonen koluttu läpi. Bränikkä vuosi pukkaa päälle. Se on totta, että mitä enemmän ehtii elämään, niin sitä nopeammin vuodet kuluvat. Ajan nopea kuluminen saattaa myös johtua siitä, ettei ole ollut tekemisen puutetta. Tiedä häntä.

Suomen Tasavallan valtioneuvostokin on saanut arvosanansa. Demarit ja kepulaiset tietenkin ovat antaneet omalle hallitukselleen hyvän arvosanan. Myös kokoomuksen kannattajakunta on tyytyväistä, onhan nykyhallitus ollut kokoomuslaisempi, kuin kokoomus olisi ikinä uskaltanut. Vasemmistoliiton kannattajat tietenkin ovat hallituksen veronhelpotus ja köyhien kyytyslinjaa vastaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että 64 % vihreiden kannattajista antaa hyvän arvosanan. Jälleen kerran näemme siis sen minne Vihreät de Grönä sijoittuu myös pääasiallisen kannattajakuntansa puolesta. Se on oikeistolaista hyvin toimeentulevaa sakkia.