Lähdin tänään Raahesta kohti opiskelukaupunkiani Tamperetta. Raahesta Vihantiin juna-asemalle linja-autolla matkatessa törmäsin jälleen tuttuun ilmiöön tiellä. Joku turhan varovainen kuski puksutteli 60km/h alueella, jossa rajoitus oli 80km/h. Köröttelijän lisäksi edessämme oli kaksi muuta autoa ja bussikuski joutui ohittamaan nämä. Jos olisimme jääneet liikenteen jarrun perävaloja ihalemaan, niin olisin saanut odottaa asemalla ihanat kolme tuntia seuraavaa junaa.

Sen tietenkin ymmärtää, että jos tie on liukas ja ajaminen tuntuu epävarmalta, niin ei siinä välttämättä kaasutella halua. Ihmiset ovat varustettu erialaisilla ajotaidoilla. Onko kuitenkaan pakko lähteä ajamaan, jos tie on liian liukas. No, kyllä sitä joskus on mentävä vaikka millä myräkällä. Herätyskellojen pitäisi kuitenkin soida, kun perässä alkaa olla useampi auto odottamassa ohituspaikkaa. Siinä pitäisi sitten myöntää, että muille keli ei välttämättä ole yhtä haasteellinen ja ajaa levikkeelle. Tuollaisten vaaratilanteiden tekeminen alhaisilla nopeuksia ajamalla on lähes yhtä vastuuntunnonta, kuin ylinopeus.