Suomen tasavallan valtioneuvosto hehkuttelee suunnattomasti saavutuksistaan työllisyyden saralla. Vanhanen ja Heinäluoma hehkuttavat kilpaa sitä ihanuutta, jonka he ovat saaneet luotua niille tuhansille ihmisille pätkä ja silpputöiden muodossa. Clintonmainen työllisyyden luonti on parantanut talouskasvua, mutta miten on käynyt hyvinvoinnille, työssäjaksamiselle ja tulotasolle? Rikkaille on lohkeillut muhkeita potteja, mutta pienituloiset ovat jääneet odottamaan niitä valuvia noroja, joita rikkaiden oletetaan tihkuttavan köyhille.

Kaupan alalla kahdenkymmenen viikkotyötunnin mittainen työaika voi äkkiseltään kuullostaa rentouttavalta. Sitä on vapaana työn orjuudesta, kun ei tarvi olla niin paljon töissä. Tosiasia on kuitenkin se, että vapaa-ajasta ei hirveästi kykene nauttimaan jos sen voi käyttää kivien potkimiseen ja rahojen riittämättömyyden tuskailuun. Vihreät - De Grönä -puolue ehdottaa, että valtion on maksettava työnantajien puolesta ihmisten toimeentulo. Tällälailla ihmisille pyritään antamaan mahdollisuus tehdä työtä, jolla ei tule toimeen. Seuraavaksi joku varmaan ehdottaa, että verotkin on laitettava valtion maksettavaksi. Tai, no. Sehän on jo kansallisen kerää.. eiku kokoomuksen linja.

Nykyinen silpputyölinja on omiaan luomaan Mc-työtä. Mc -etuliite tarkoittaa sitä, että asiasta tulee sisällötön, epäterveellinen ja muutenkin epäkelpo. Mc-työ ei ole "paskaduunia", vaan siinä työstä on tehty epäkelpo sopimusteknisesti. Samalla lailla, kuin mäkkärin purilaiset ovat epäkelpoa ruokaa, on Mc-työ epäkelpoa tekemistä. Ihmisellä on oltava kolme duunia ja silti rahat eivät riitä mihinkään tarpeelliseen. Oikeita töitä, eikä mitään kirnuhippaa! Kiitos. Toisin kuitenkin käy. Hyvin palkattuja paperiteollisuuden töitä vähennetään m-realin toimesta 600 kohtapuoliin ja tänään tuli uutinen myös siitä, että elcoteq vähentää 500 työpaikkaa.

Mitä tekee hallitus? Hallitus kannustaa yrittäjyyteen. Miksi pitäisi yrittää tehdä jotain, kun voisi vain ihan rehellisesti tehdä. Yritys hyvä kymmenen, sano Heikki kun housuun paskansi. Esimerkiksi yrittäjä voi yrittää pitää ravintolaa, tai maatilaa. Oikea taitaja saa kuitenkin ravintolan tuottamaan ja perunan mullan sisään ja sieltä moninkertaisen ylös. Ei jää pelkäksi yrittämiseski, jos on osaamista. Hyvinvointi syntyy työstä eikä siitä, että työtä yritetään tehdä.

Sitten ylläpidollisiin kommentteihin:

Olen saanut kritiikkiä siitä, että vaikka halu olisi kova, niin tekstejäni ei saa kommentoida. Suhtaudun jokseenkin perusnegatiivisessti siihen, että alkaisin vänkäämään jostain lillukanvarresta, tai epäolennaisesta tyyliseikasta. Kokeilen kuitenkin asiaa lukijapalautteen vuoksi, mutta jos kommentointi aiheuttaa minulle suunnatonta panostusta tämän blogin suhteen, niin poistan ominaisuuden.