Maikari käsittelee tekstitelevisionsa uutissivulla suurta yhteiskunnallista epäkohtaa, tulorajoja. Poliittinen statement on piilotettu uutisen muotoon. Maikkarin tietojen mukaan Kansaneläkelaitos on joutunut perimään takaisin ennätysmäärän opintotukea, koska tulorajat ovat ylittyneet niin monella. Opiskelijoiden tekemä sivutyö määritellään ”tulevaisuuden kannalta arvokkaaksi”, mikä ei varmaan väärinkään ole. Uutisen poliittinen luonne paistaa kuitenkin läpi, kuin sudanilaislapsen kylkiluu. Opintorahan korotuskeskustelu halutaan siirtää tulorajojen korotukseen, koska sitä kautta porvarit ajattelevat parhaiten ajavan omiensa etua.

 

Lapsi- ja nuorisoporvarit kiroavat tulorajoja, mutta isoiset, eduskunnassa istuvat porvarit penäävät niitä, koska porvarilliseen ideologiaan kuuluu vahvasti sosiaalitukien tarveharkintaisuus. Karuselli on siis sangen huvittava. Itselläni ei ole tullut ongelmia tulorajojen kanssa, vaikka minulla muuta tuloa opintotuen lisäksi on. Minulla on Excel-taulukko, josta näen kaikki tuloni kätevästi. Sitten jos tulee tiukkaa tilannetta, niin minä katson kannattaako tehdä töitä ja jättää tuki käyttämättä, vai toisinpäin. Matematiikan opetusta olisi hyvä lisätä peruskouluun, niin tällainen onnistuisi jokaiselta.

Maikkarin uutisessa on myös virhe. Siinä sanotaan, että tulorajoja ei ole korotettu 15 vuoteen, mutta minulla on muistijälki, että niitä olisi 1999 korotettu. Saatan muistaa väärin, mutta se on epätodennäköistä.