Porvarit pahoittivat mielensä SAK:n mainoksesta ja se otettiin pois. Demareiden ”man kan intte bli lessen” ideologia koskee myös poliittisia kilpakumppaneita. Siinä missä demarit sietävät koksunuorten ”demari kävi täällä” ja isoisten ”demarit valehtelee” kampanjoita, niin porvaripuolella alkaa huuli lepattaa välittömästi jos kritiikkiä ilmenee. Paras esimerkki tästä on asia, että porvarihallituksella pelotellaan. Minusta on vähintään mielenkiintoista, että yhdellä hallitusvaihtoehdolla voi edes pelotella.

Kun joku vasemmistotaho sanoo, että porvarihallitus on pahasta, niin senhän pitäisi olla itsestään selvää, että näin sanotaan. Miksi demarit eivät sanoisi, että hallitus ilman heitä on huono? Olisihan se vähintäänkin järjetöntä väittää, että muiden koalitio peittoaisi oman ja oma hallituksessa olo on turhaa. Kun tätä normaalia argumentaatiota käytetään porvareita kohtaan, niin johan on jyrkikataisilla suolainen karpalo silmäkulmassa ja ääni väräjää ”ei saa”. Taitaa olla, että totuuden sanominen vaalien aikaan on kielletty. Valehdella saa suut silmät täyteen, mutta jos sanoo ääneen totuuden, esimerkiksi että porvarihallitus on aina pahasta valtiolle kuin valtiolle sen näkee Ruotsissa parhaillaan, niin se on liian julmaa.

Itkulinjaa edustavat myös kokoomuksen mainokset, jossa isä Sauli juttelee poika Jyrkin kanssa katkerasti demareiden mainoksesta. Eikö kykypuolueella löytynyt ideaa ihan omiin mainoksiin? Ei taida ideointikyky riittää, vaikka yritystä olisikin. Hämeenlinnalaisessa lehdessä kokoomus ilmoitti tekevänsä kaiken mitä demarit lupaavat. Ei helkkari, ei yhtään omaa ideaakaan. Mikä on kun ei taidot riitä? Mikä on kun ei onnistu? Siis ideoinnissa, ”kyky”puolue.

SAK:n mainoksen, joka oli mielestäni mitä mahtavin, kritiikissä huvittavin elementti on kuitenkin eittämättä Suomen Tasavallan kaunaisimman miehen, Alpo ”puhdas katkeruus” Rusin riemuidiotistinen oivallus tehdä tutkintapyyntö siitä onko mainos lietsonut vihaa yrittäjiä kohtaan.