Suomen Sosialidemokraattinen puole on kaivanut sosiaalisen omantunnon naftalista. Kari "natsi" Rajamäkikin on huolestunut koventuneista arvoista. Kun kuulin kalansilmän avauksen niin olin tippua tuolilta. Hän on itse paukutellut muukalaisvastaisia kommentteja liukuhihnalta ja luonut sitä kautta levottomuutta. Rasistimäen kommentti vetää jo vertoja Lipposen natoavaukselle pressanvaalien alla. Toivoa vain sopii, etteivät demarit tee kepuleita ja tee samoin, kuin viime vaalien alla. Silloinhan demukat sanoivat, että palvelut ennen veronalennuksia, mutta hallitus tekikin järjettömät veronalennukset ja samalla kuntatalouden syöksykierre syveni.

Sossut ovat myös käärmeissään Vasemmistoliiton vaalisloganista "oikeasti vasemmalla". Itselleni vassin vaalilauseesta tuli ensimäisenä mieleen kokoomusen "työläisyyden" haastaminen. Toisaalta sanontahan kuuluu, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Sosiaaalidemokrtaattien ärtymyksen pääsyy on tietenkin siinä, että radikaalimpi Vasemmistoliitto jäytää heidän omaatuntoaan. Monet tahot syyttävät vassareita yhteistyökyvyttömyydestä, vaikka yhteistyökyvyttömyys on kyllä demukoihin sisäänrakennettu, kun tulee kyse työväenpuolueiden yhteistyöstä. Porvareihin nähden on joskus jopa hyvä olla yhteistyökyvytön. Luulisi, että demarit voisivat jo 2000-luvulla unohtaa Neuvostoliiton uhan ja olla yhteistyössä hieman rakentavampia.