Kun valtio miettii taloutensa, joka on loistokunnossa, tasapainottamista entistä vakaammaksi se yleensä käyttää välikättä. Kuntia kurittamalla valtio saa tuplahyödyn. Lisäämällä velvoitteita ilman rahaa, leikkaamalla valtionosuuksia, säätämällä veroalennuksia kunnallisveroon ja monella monella muulla keinolla valtio saa näppärästi operoitua kuntien varoilla. Kunnathan ovat itsehallintayksiköitä, eivät suoraan valtion alaisia.

Kolonisaation aikaan brittien käyttämä johtamistekniikka erosi suuresti muiden maiden toiminnasta. Muut maat liehuttivat lippujaan ja tekivät alusmaistaan suoraan nähtävästi osan valtiotaan. Britit taas käyttivät alueellisia kyläpäälliköitä ja vaativat näiltä verot, eivät itse suoraan olleet kosketuksissa kantaväestöön. Samoin on nyt Suomessa. Valtioneuvosto esittää suurta ja hurskasta. Se lupaa kuusi hyvää ja kymmenen kaunista, (varsinkin kokoomus vaalipuheissaan) mutta kun maksun aika saapuu käy käsi silmänräpäyksessä kuntien taskulla.

Nytkin uutisoidaan mahtipontisesti, että perumalla valtionapujen leikkauksen valtio armollisesti rahoittaisi kuntien nousevista palkkamenoista osan (YLE kotimaan uutiset). Hetkinen, eli siis valtio on jossain vaiheessa päättänyt, varmaan tietäen tulevista sairaanhoitajien korotusvaatimuksisat, että nyt napsaistaan kunnilta  kohtalaisen räväkkä säkki euroja. Sitten, kun valtiota vaaditaan osarahoittajaksi, niin se peruu pyhimyksenomaisesti nämä suunnitelmansa. Mitenkähän ihmiset suhtautuisivat, jos esimerkiksi yliopiston päärakennuksessa jonkin pankin pitäessä esittelypöytää karkkia jakaen huutaisin "minä lahjoitan teille kourallisen, ei vaan kaksi kourallista noita karkkeja joita teillä on kipossanne, nyt voitte laupeuteni ansiosta jakaa niitä halukkaille". Kusetusta, sanon minä.