Suomen posti, tai siis Itella, antoi kenkää työntekijälleen. Syynä oli se, että hän ei suostunut käyttämään pyöräilykypärää. Luin aiheesta iltasanomista. Heillä näyttäisi olevan juttusarja tulossa ”näin sain potkut”. Juttusarjan ensimmäinen potkut saanut oli lentänyt ulos luvattomien tupakkataukojen takia. Tupakoitsijan potkiminen oli mielestäni kohtuutonta. Nikotiiniriippuvaista olisi pitänyt rohkaista nikotiininkorvaushoitoon jotta töistä ei olisi tarvinnut luistaa riippuvuuden takia. Kylmät potkut kieltojen jälkeen ovat tyrannistista ihmiselle jolla on hoidettavissa oleva ongelma.

Posteljooni taas ansaitsi minusta potkut. Uppiniskaisuus työturvallisuutta vastaan on käsittämätöntä. En minäkään pidä pyöräilykypärää pyöräillessäni. Työturvallisuuslainsäädäntö on luotu työntekijän suojaksi. Työnteettäjä on pakotettu huolehtimaan turvallisuudesta. Jos työnteettäjää ei pakotettaisi, niin ahneuden peikko saattaisi rohkaista työnteettäjää painostamaan työturvallisuuden laiminlyönteihin. Tiedän esimerkiksi tapauksen jossa tivolityöntekijä loukkaantui vakavasti, kun työntekijät kilpailivat siitä kuka saa laitteensa ensimmäisenä kasaan. Työnteettäjää ei kiinnostanut, koska nopeammin on nopeammin.

Kun taas tapaturmasta lankeaa taloudellinen seuraamus, niin kiinnostus työntekijän turvallisuuteen tulee myös ”huonoille pomoille”. Raha on oiva kannuste. Potkut saanut postimies kertoi lehtijutussa, että heillä useat lähtevät pihasta kypärä päässä, mutta ottavat sen pois kulman takana. Kyseessä on normaali muutosvastarinta ja kiukuttelu. Aikoinaan NHL-pelaajatkin kiukuttelivat kypäristä. Guy Lafleur sanoi että kypärän pitäminen on kuin postilaatikko päässä pelaisi. Nyt kukaan ei kuvittelisikaan huippulätkää ilman kypärää.

Sodan jälkeen kypäränpitoa vastaan on jopa lakkoiltu. Rakennustyömailla oli monen viikon lakko, koska duunarit eivät halunneet laittaa verikauhaa päähän. Sodassa traumoja saaneille suon tuollaisen toiminnan. Kuitenkin heidänkin olisi pitänyt saada henkistä hoitoa. Turvallisuus on kuitenkin hyvästä.